Juhlarahat, 10 euroa

Suomen siirryttyä euroon vuonna 2001 alettiin lyömään 100 markan kolikkojen asemesta 10 euron juhlarahoja. Rahojen lyöntitekniikan kehittyminen näkynee siinä, että proof-laatuisia kolikoita alettiin lyömään vähintään yhtä paljon kuin tavallisia. Tavalliset euromääräiset juhlarahat ovat siten monessa kolikossa harvinaisempia kuin proof-rahat. Markka-ajan juhlarahoissa nähtiin selkeä lasku lyöntimäärissä vuosien varrella. Euromääräisissä juhlarahoissa lyöntimäärät ovat edelleen pienet. Euroon siirtyminen kasvatti keräilyn suosiota huomattavasti, joten alkuvuosien lyöntimäärät olivat suuria (esim. 2002 Lönnrot 80 000 kpl ja 2004 Tove Jansson 70 000 kpl) sittemmin kuitenkin vähentyen. Lyöntimäärät olivat pienimmillään vuonna 2011, jolloin Hella Wuolijoen hopearahaa lyötiin ainoastaan 12 000 kpl. Vuoden 2014 loppuun mennessä kymmenen euron juhlarahoja oli lyöty 33 erilaista - huomattavasti enemmän kuin 100 markan juhlarahoja lyötiin koskaan. Parhaimpina vuosina on lyöty jopa 4 erilaista kolikkoa. Korkean määrän selittänee se, että keräilijäkunta on edelleen vankka. Jonkin verran keräilijöitä lienee myös ulkomailla, varsinkin EU:n alueella. Vuonna 2014 juhlarahat kokivat uudistuksen. 10 euron kolikossa hopeaa oli enää 50 % kokonaispainon ollessa 10 grammaa. Samalla kolikon koko pieneni 28,5 millimetriin. Rinnalle tuli 20 euron juhlaraha samasta aiheesta. Siinä hopeaa oli entiseen tapaan 92,5 % ja paino 25,5 grammaa. Järjestely ei muuttanut hinnoittelua: 10 euron kolikko, jossa on 5 grammaa hopeaa maksoi 38 euroa ja 20 euron kolikko 61 euroa vuonna 2015.

6 Nimike(ttä)

/ sivu

6 Nimike(ttä)

/ sivu