Suomi / Finland, 1 penni

Markka-ajan pienintä nimellisarvoa eli yhtä penniä lyötiin vuodesta 1864 alkaen aina vuoteen 1979 saakka poislukien vuodet 1925-1962. Loppuvaiheessa yhden pennin arvo oli ostovoimaltaan niin heikko, että pienimmäksi arvoksi jäi viisi penniä. Kolikko oli aina kuparia: ainoastaan viimeisin sarja kevyttä alumiinia. Paitsi nimellisarvoltaan penni on ollut pienin myös kooltaan. Markka-ajan pienin kolikko, 1 penni vuosilta 1919-1924 oli ainoastaan 14 mm halkaisijaltaan. Alumiinipenni vuosilta 1969-1979 painoi taas vaivaiset 0,45 grammaa.

Kolikon pieni nimellisarvo tarkoittaa sitä, että rahoja on jäänyt runsaasti kotien nurkkiin. Tämän vuoksi pennit ovat hyvin yleisiä. Ainoastaan vanhimmat pennit vuosilta 1864-1894 ovat harvalukuisempia ja näin myös vahvemmin keräilijöiden arvostamia. Vuodesta 1919 lähtien pennit ovat poikkeuksetta yleisiä. Täysin kiertämättömiä ja lyöntikirkkaita (tai patinoituneita, mutta naarmuttomia) vanhoja pennejä on säilynyt vain vähän, joten niiden arvo on variantista ja vuosiluvusta riippuen muutamasta kymmenestä aina satoihin euroihin saakka. Jotta pienikokoinen kolikko kestäisi jopa yli sata vuotta hyväkuntoisena sen täytyy olla alusta saakka huolella säilytetty. Tyypillisesti pennit ja muutkin vanhat kolikot löytyvätkin rahalippaasta, jossa niiden kunto on vuosien saatossa heikentynyt. Siksi täysin käyttämättömän ja vain vähän käytetyn arvoero voi olla monikymmenkertainen.

Suomen suuriruhtinaskunta-ajan alkupään pennin kolikot ovat arvoikkaampia. Erittäin harvinainen ja arvokas on vuoden 1864 kolikko, jonka kohdalla on syytä varoa myös väärennöksiä. Kolikko on edelleen huutokauppojen helmiä: sen arvo on huonoimmillaankin tuhannen euroa ja parempikuntoisena jopa yli 4000 euroa. Kolikkoa lyötiin ainoastaan 30 000 kpl. Myöhemmät vuodet ovat yleisempiä, mutta erityistä keräilyhuomiota kannattaa kiinnittää avainvuosiin: 1864 lisäksi 1865, 1870, 1882 ja 1884. Kiertäneissä 1900-luvun penneissä ja varsinkin 1960- ja 1970-luvun penneissä on enää korkeintaan tunnearvoa.