Muumimukien ja muiden muumituotteiden keräily on saavuttanut 2010-luvun puolessa välissä sellaiset mittasuhteet, että joistakin kohteista ollaan valmiita maksamaan jopa nelinumeroisia summia. Yli sadan euron kohteita on lukuisia. Monelle, jolle kahvikuppi on pelkkä kahvikuppi, tämä on käsittämätöntä. Keräilijä taas saa suurta nautintoa saadessaan uuden, harvinaisemman kohteen kokoelmaansa.

Investointina Muumimukit ovat joissain tapauksissa olleet erinomaisia, jos vaan sattui aavistamaan suosion nousemisen. Olen tavannut keräilijän, jolla omien sanojensa mukaan oli peräti viisi Fazer-mukia. Kyseistä esinettä valmistettiin 400 kappaletta ja sen hinta liki satakertaistui alle kymmenessä vuodessa. Kaksin-, nelin- tai kuusinkertaisia tai jopa vieläkin suurempia arvonnousuja ollaan nähty erikoismukeissa, kuten Stockmann, Toven juhlamuki silmälaseilla (nk. rillimuki), 90-luvun perusmukeissa, Iltapurjehduksessa ja monissa muissa kohteissa. Mutta kuten keräilyssä yleensäkin, arvokkuus johtuu useimmiten siitä, että kun tuotetta on ollut saatavilla, sitä ei ymmärretty ostaa keräily- tai säästötarkoitukseen. Tai jos ostettiin, myytiin kun saatiin vähän alkuperäistä parempi hinta. Korkealla hinnalla on syynsä. Yleensä se on kysynnän ja tarjonnan laki.

Viisi Fazer-mukia omistanut myi mukinsa pois, kun sai niistä joitakin satoja euroja. Jos hän olisi odottanut, hinta olisi ollut tuhansissa. Kuuluisa kristallipallo puuttui.

Ylivoimaisesti kallein ja harvinaisin Muumimuki, ellei joitakin koekappaleita oteta huomioon, on siis jo aiemmin mainittu Fazer-juhlamuki. Hintaluokka on ollut 3800-4500 euron välillä. Keräilykohteen myynnissä on monta muuttujaa, joka selittää hintahaitarin. Esimerkiksi jos yhtä kohdetta haluaa samanaikaisesti useampi keräilijä, hinta nousee monesti siitä, mitä kohteesta on yleensä maksettu. Toiseksi kallein on Muumipeikko unelmoi. Vuonna 2005 valmistettua erikoismukia valmistettiin vuosilukunsa mukaisesti 2005 kappaletta. Sen hinta näyttäisi vakiintuneen 1250-1500 euron välille.



Vuonna 2014 uutisoitiin kuitenkin, että Muumipeikko unelmoi -mukista olisi maksettu peräti 10000 euroa. Aihetta käsiteltiin Suomen luetuimmissa medioissa, kuten Helsingin Sanomat, MTV ja Ilta-Sanomat. Ilta-Sanomien artikkeli kertoo myös, että vuoden 2012 huhtikuussa mukista, jossa oli Nipsu, maksettiin 5100 euroa. Tämä listattiin artikkelissa toiseksi kalleimmaksi koskaan myydyksi Muumimukiksi.

Jokainen Muumikeräilyä harrastava ja aihetta tunteva toki tietää, etteivät mainitut tiedot voi pitää paikkaansa. Valeuutisesta ei kuitenkaan ole kysymys. Syy on yleensä toimittajan heikko aiheen taustoittaminen, aihepiirin vähäinen tuntemus ja lähdekritiikki. On katsottu esimerkiksi Huuto.netin toteutuneet kaupat, mutta valitettavasti liikenteessä on hupihuutajia, jotka ovat tehneet tuhansien eurojen huutoja arvottomistakin kohteista. Kyseessä voi olla mauton pila tai provosoituminen  tolkuntonta hinnoittelua kohtaan. Sen sijaan uutinen, jossa kerrottiin Vesa Keskisen ostaneen täydellisen Muumikokoelman hintaan 16 000 euroa pitää paikkansa. Moni on käynytkin ihastelemassa Vesan kokoelmaa kyläkaupassa.

Keräilyesineiden toteutuneita kauppahintoja arvioitaessa olisi erittäin tärkeää tehdä taustatyötä. Luotettavana lähteenä voidaan pitää laadukkaiden huutokauppojen listauksia ja toteutuneita kauppahintoja. Esimerkkinä mainittakoon Bukowskis. Tai hieman tavanomaisempien kohteiden myyntiin keskittynyt Helander. Muumit ovat huutokaupattavana arvoesineisiin keskittyneissä huutokaupoissa kuitenkin harvemmin, joten varsinkin halvemmissa kohteissa lähteenä on tavallisesti käytettävä erilaisia myyntifoorumeita ja nettihuutokauppoja. Kaupankäyntiä aktiivisesti seuraaville, tuotteita ostaville ja niitä myyville hintatasot jäävät mieleen. Tämä helpottaa arviointia, vaikka klassinen tosiseikka kummitteleekin taustalla: ostaja määrittele kohteen arvon yleensä markkinahinnan alle ja myyjä sen yläpuolelle.

Arabian Muumituotteiden hinta-arviot löydät kattavasti osoitteessa http://muumitaivas.fi/muumit.html tai Kokoelmat.fi -sivustolta.